REFERENSSIT


VIP HOST FINLAND OY

Toimin kesällä 2024 Vip Host Finlandin Assistant Managerina ja Sointu Borgin oikeana kätenä. Sen lisäksi, että hoidin yrityksen operatiivisia asioita, toimin yhteyshenkilönä sekä Vip-hostina Suomen suurimmilla festareilla. Kokemusta hostaamisesta onkin jo kertynyt useamman vuoden ajan.


BAR SKOGSTER

Olen nostattanut Bar Skogsterin mainetta huimasti vuosina 2021-2024. Työskentelin kyseisessä yökerhossa ravintolapäällikkönä ja halusin kehittää sen toimintaa. Järjestin siellä useita eri tapahtumia sekä vastasin artisteista. Noihin vuosiin mahtuukin useita loppuunmyytyjä keikkoja sekä ikimuistoisia kohtaamisia erilaisissa tilaisuuksissa. 


HÄMEEN ÄÄNI -LAULUKILPAILUKONSEPTI

Ideoin laulukilpailun Hämeenlinnalaiseen yökerhoon Bar Skogsteriin vuonna 2022. Ajatus oli rikastuttaa syksyn hiljaisia perjantai-iltoja ja saada ihmisiä liikkeelle Hämeenlinnan keskustassa. Kilpailu kesti kaikkineen seitsemän iltaa ja se koostui neljästä alkukarsinnasta, kahdesta semifinaalista sekä upeasta finaali-illasta, joka huipentui siihen, että finalistit esiintyivät livebändin säestämänä. Ensimmäisen vuoden voittaja Jaromir Jokinen nähtiinkin The Voice Of Finlandin finaalissa 2024.


RESKAFESTARIT Hämeenlinnassa 4.-5.8.2023

Sain kunnian järjestää legendaariset Reskafestarit Hämeenlinnan kävelykadulla 2023. Festarit järjestettiin 10 vuoden tauon jälkeen kaksipäiväisinä ja suurempina, kuin koskaan ennen. Festarit olivat täynnä eturivin artisteja ja kahden päivän aikana kävelykadulla vierailikin yli 1000 festarikävijää. Lisäksi minulla oli suuri kunnia toimia Reskafestareiden juontajana.


HÄMEENLINNAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET

Kuuluin kaksi vuotta Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisten hallitukseen. Toimin tapahtumavastaavana ideoiden tapahtumia jäsenille ja Hämeenlinnan asukkaille. Hallituskauden aikana sain myös kunnian toimia juontajana Verkatehtaalla, kun järjestimme valtakunnalliset Yrittäjänaispäivät Hämeenlinnassa.